Ikiaikaisten kysymysten äärellä
Jokivarren asujana minulle on luonnollista käyttää puheessani ”joen kieltä,” josta tein juuri reels-postauksen runomuotoon siitä, kuinka hahmotan elämää virtaavana jokena. Vesi liikkuu aina eteenpäin, vaikka se pysähtyisi hetkeksi suvantoon tai jäätyisi paikoilleen. Jokiuoma kaartaa, katoaa metsän suojaan, välillä osa vedestä haihtuu ja laskee jälleen, muuttuneena mutta yhä samana virtana. Samoin kuin maapallon vedet muodostavat verkoston, joka ylläpitää elämää ja yhdistää mantereita, myös meidän sisäinen virtamme liittyy suurempaan kokonaisuuteen. Myös jokainen meistä elää omaa virtaansa ja välillä pysähtyy kysymään:
Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Minne olen menossa?
Nämä kysymykset ovat pohdituttaneet ihmistä kauan. Ne ovat kulkeneet ihmisen matkassa ainakin antiikin ajoista asti. Filosofit, psykologit ja hengelliset opettajat ovat pysähtyneet niiden äärelle, sillä ne ovat kysymyksiä, jotka määrittävät koko elämämme suunnan. Sinäkin olet mahdollisesti lukenut kirjoja tai ollut koulutuksissa, joissa näitä kysymyksiä pohditaan. Minulle yksi vaikuttavimmista kirjoista, joita olen lukenut ja jossa myös näitä kolmea kysymystä pohditaan, on Patrik Svenssonin kirja Ankeriaan testamentti. Suosittelen, jos et ole lukenut!
Elokuisen aamun Kiiminkijokimaisema.
Kuka minä olen?
Itsetuntemus on ollut suurten ajattelijoiden keskiössä jo vuosituhansia. Antiikin Kreikassa Delfoin temppelin seinään oli kirjoitettu lause: “Tunne itsesi.” Myöhemmin psykologian uranuurtaja Carl Jung nosti esiin ajatuksen individuaatiosta, siitä, että ihminen tulee vähitellen siksi, kuka hän todella on.
Jungin mukaan meissä on näkyvä minä, mutta myös syvempi itseys, jonka kerrokset paljastuvat ajan myötä. Ne ovat kuin joen pohjassa olevia kivikerrostumia: eivät heti näy pinnalta, mutta ohjaavat virran kulkua.
Kun kysymme itseltämme “kuka minä olen”, emme pyri löytämään pysyvää määritelmää, vaan palaamme aina uudelleen oman virtamme äärelle.
Kivet ohjaamassa veden liikettä.
Mitä minä haluan ja kaipaan?
Toinen kysymys vie meitä halujen, toiveiden ja tarpeiden äärelle. Aristoteles puhui hyvästä elämästä (eudaimonia), joka syntyy, kun ihminen elää sopusoinnussa omien hyveidensä ja päämääriensä kanssa.
Halu ei siis ole pelkkää hetken mielihyvän tavoittelua. Se on syvempi voima, joka vetää meitä kohti täyttymyksen kokemusta. Samoin kuin joki ei kysy, mihin sen pitäisi mennä, vaan se seuraa omaa uomaansa. Samoin meissäkin halut ja kaipaukset voivat näyttää luonnollisen suunnan, kun omaa virtaa ei vastusta.
Kun kysymme “mitä minä haluan”, pysähdymme tunnistamaan, mikä todella ravitsee meitä.
Vain usvan liike oli näkyvää.
Minne olen menossa?
Kolmas kysymys koskee suuntaa ja merkitystä. Viktor Frankl, logoterapian kehittäjä, uskoi että ihminen voi kestää melkein mitä tahansa, jos hän tietää miksi ja mistä syystä. Elämä saa voimansa suunnasta eli siitä, että voimme kokea olevamme matkalla kohti jotakin, joka on meitä suurempaa. Mikä ihana ja voimaannuttava ajatus, vai mitä?!
Joki muistuttaa meitä myös tästä: vaikka virtaus pysähtyisi hetkeksi suvantoon, kuuluuhan elämään syklisyys. Mutta joen virta jatkuu aina eteenpäin sulamisten ja suvantojen jälkeen. Samoin meissä on sama syvä virtaus, joka etsii oikeaa väylää kohti omaa sisäistä mertamme.
Miksi kannattaa pysähtyä näiden kysymysten äärelle?
Nämä kolme kysymystä ovat klassisia juuri siksi, että ne koskettavat jokaista meistä. Ne auttavat meitä:
- näkemään, kuka todella olemme kaikkien roolien ja odotusten alla,
- tunnistamaan, mitkä ovat meidän omia, aitoja halujamme
- ja luovimaan elämäämme merkitykselliseen suuntaan.
Kun virtaus sisällä kirkastuu, elämä alkaa kulkea luonnollisemmin. Et enää puske vastavirtaan, vaan löydät oman uomasi. Voit löytää rauhan haastavassakin elämäntilanteessa, kun annat oman elämäsi virrata omalla painollaan.
Veden liike on suvannossa lähes huomaamaton mutta jatkuva.
Näiden kysymysten äärellä myös valmennuksessani
Olen rakentanut verkkovalmennukseni juuri näiden ikiaikaisten kysymysten varaan. Käytän siinä työkaluina läsnäoloa, valokuvaa ja kirjoittamista – keinoja, jotka auttavat avaamaan sisäistä tilaa ja kirkastamaan suuntaa. Tästä aiheesta kirjoitinkin viime blogikirjoitukseni.
Verkkovalmentajana minun tehtäväni on kulkea rinnalla, muistuttamassa että suvannossakin on liikettä. Pysähtyminen ei ole pysähtymistä lopullisesti, vaan se on osa virran luonnollista kulkua.
Jos pysähdyt hetkeksi sisäisen jokesi äärelle, kuulet sen tarinan: välillä se soljuu, välillä kuohuu, välillä pysähtyy. Mutta lopulta aina se pyrkii eteenpäin.
Samoin sinä ja minä, me kaikki. Se on elämän tarkoitus.
Ehkä juuri nyt on aika kysyä itseltäsi: Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Minne olen menossa?