Usvan opetukset -kun elämä kutsuu pysähtymään
Heräsin muutama yö sitten unesta, jossa seisoin tiellä. Edessä oli niin tiheä usva, etten nähnyt metriäkään eteenpäin. Vaistomaisesti pysähdyin matkan jatkamisen sijasta. Tiesin, että hetken päästä maisema kirkastuu ja matka jatkuu vielä kohti aikomaani päämäärää. Unesta minulle jäi kehoon syvä rauha sekä ymmärrys siitä, ettei usva tullut estämään vaan suojaamaan siltä, mihin en ollut vielä valmis.
Usvainen maisema viehättää meistä monia, sain tähän vahvistusta kommenteistanne postauksessani Instagramiin. Valokuvaajana rakastan hetkeä, jolloin maisema pehmenee ja ääriviivat vetäytyvät usvan taa. Kun usva liikkuu, sen mukana näkee selvästi totuuden siitä, ettei luonnossa eikä meissä mikään pysy pitkään samana.
Tämä syksy tuntuu olleen minulle kuukausien mittainen kärsivällisyysharjoitus. Olen rakentanut uutta palvelua, mutten ole nähnyt alun visiostani huolimatta kerralla kovin pitkälle. Tilanteet ovat pakottaneet pysähtymään tähän hetkeen, katsomaan lähelle sekä ottamaan seuraavan pienen askeleen ilman, että koko reitti on auki. Tämä harjoitus on ollut todella tarpeellinen ja hyvä (eikä todellakaan helppo.) Prosessi on tarjoillut jatkuvaa läsnäoloharjoitusta, joka ei suinkaan ole ollut pahitteeksi! Se on palauttanut yhteyden kehoon, mieleen ja siihen rauhaan, jossa voimaantumista tapahtuu.
Unista ja niiden merkityksestä oman itseymmärryksen syvenemisen kannalta voisin kirjoittaa joskus vaikka oman postauksen (materiaalia olisi varmasti jo kirjan verran :D).
Miksi pysähtyminen on voimaa, ei heikkoutta
Kun elämään laskeutuu usvan kaltainen sumu, ensimmäinen reaktio on usein: “Olen jumissa.” Todellisuudessa olet pysähdyksissä – ja pysähtyminen ei ole passiivisuutta vaan itsensä aktiivista kuuntelua. Se on kehon ja mielen yhteinen päätös olla ryntäämättä suuntaan, johon ei vielä ole valmiutta; lupaa hengittää, odottaa ja antaa asioiden kypsyä.
Uupumus voi joskus näyttää pysähdykseltä, mutta usein se onkin kutsu muutokseen. Kun annat itsellesi luvan levätä ja olla keskeneräinen, elämä alkaa hiljalleen virrata uuteen suuntaan.
Usva muistuttaa, että vauhti ei ole arvo. Joskus tärkein liike on juuri liikkumattomuus eli se hetki, jolloin suunta punnitaan uudelleen ja oma tahti asettuu takaisin kehon rytmiin.
Näe se, mikä on lähellä
Kirkkaassa valossa näemme kauas, mutta havainnoimmeko silloin oleellisen? Usvassa näkökenttä väistämättä asettuu lähelle, yksityiskohtiin ja juuri tähän hetkeen. Valokuvassa paras valo ei ole se kirkkain, joka näyttää kaiken, vaan se, joka näyttää oleellisen.
Kun en näe pitkälle, näen paremmin oleellisen, kuten yhden puunoksan heilahduksen. Hitaasti liukuvan rajan taivaan ja maan välillä. Oman hengityksen syvenemisen.
Ajattelen samoin olevan ihmiselämässä: kun näkyvyyttä ei ole paljoa, vauhti hidastuu. Otetut askeleet eivät ehkä ole "koko elämän suunnitelma", mutta ne ovat todellisia tälle päivälle, tälle hetkelle ja usein juuri se on riittävästi.
Maisema pehmenee ja ääriviivat vetäytyvät usvan taa.
Kun esteet ovat suojaamassa meitä
Unessa ymmärsin jotakin olennaista: usva ei ollut vihollinen. Se suojeli minua.
Elämä toteuttaa tällaista meissä jatkuvasti. Jokin saattaa näyttää esteeltä, mutta se onkin tauko, jota ilman seuraava käänne satuttaisi tai jäisi vajaaksi. Ovi ei aukene, koska keho tai elämä sanoo: vielä ei. Ja eikö olekin niin, että usein vasta jälkeenpäin näemme, miksi viivytys oli luonnon tarjoamaa lempeyttä itseämme kohtaan?
Tämä ei suinkaan tarkoita luopumista tavoitteista, vaan kypsyyttä ajoituksen suhteen. Kun aika on oikea, maisema todella kirkastuu. Silloin tiedät sen koko kehon ja sielun voimalla!
Kerron tästä esimerkkinä oma muutaman päivän takainen olotilani, jolloin en oikein hahmottanut usvan takaa kokonaisuutta. Vaadin mieleltäni selkeää maisemaa, mutta vasta kun hyväksyin, että pysähdyn hetkeksi ja etenen pienin askelin alkaen tehdä pieniä konkreettisia asioita, pääsinkin syvemmälle siihen, mitä olin hakenut. Helposti ja luonnollisesti.
Joskus tärkein liike on liikkumattomuus.
Kolme tärkeintä opetusta usvasta
Etten voi pakottaa selkeyttä.
Että rauhallista rytmiä kannattaa puolustaa silloinkin, kun mieli hoputtaa.
Että "en tiedä vielä" voi olla viisas välilause, joka suojelee voimiani ja suuntaani.
Ja että ilo löytyy usein pienistä asioista juuri silloin, kun suuri kuva on sumun peittämä. Ilo voi löytyä kupillisesta lämmintä juomaa, metsäpolun sammaleesta tai siitä tunteesta, kun hengitys viimein laskeutuu alemmas vatsaan.
Kun katson taaksepäin, huomaan jo useita hetkiä, joissa “viivytys” opetti. Viimeisimmän niistä kerroin juuri.
Ilman pysähtymistä, hyväksymistä ja antautumista tilanteelle olisin ehkä kävellyt ohi jostakin arvokkaasta. Ehkä ideasta, joka oli tarvinnut vielä kypsyttelyä tai keskustelusta, joka teki pysähtymisestä helpompaa. Ehkä olisin kävellyt ohi oivalluksesta, joka syntyi vasta, kun uskalsin olla hiljaa ja paikoillaan.
Rauhallista rytmiä kannattaa puolustaa silloinkin, kun mieli hoputtaa.
Pieni harjoitus sumuisiin päiviin
1) Pysähdy minuutiksi. Sulje silmät. Kysy: missä kohtaa kehoa hengitys liikkuu tänään helpoimmin?
2) Katso lähelle. Valitse yksi pieni yksityiskohta ympäriltäsi - mieluiten luonnosta. Kuvaa se ja/tai kirjoita siitä viisi lausetta.
3) Kysy itseltäsi: “Jos tämä epäselvyys suojelisi minua, mitä se pyytäisi minua vielä odottamaan?”
Valitse vain yksi askel. Ei kahta, ei kymmentä, vain yksi.
Neljä tapaa löytää takaisin itseesi sumussa
Oma tapani työskennellä sumun kanssa on vuosien varrella kiteytynyt viisivaiheiseksi prosessiksi: Katson (luontoa), kirjoitan, hengitän, kysyn ja ankkuroin. Nämä viisi vaihetta pitävät kompassin kädessä silloinkin, kun näkyvyyttä ei juuri ole.
Luonto on useimmille meistä tärkeä elvyttäjä arjessa. Sen voima on ainakin itselle niin itsestään selvä, ettei sitä usein tule edes ajatelleeksi. Mutta juuri luonnon kautta olen löytänyt takaisin itseeni, sen rauhaan, rytmiin ja kyvyn hyväksyä muutos.
Kutsun tätä Tilan kieleksi - selkeäksi, voimaannuttavaksi ja konkreettiseksi tavaksi löytää takaisin itseesi luonnon viisauden kautta:
1) Läsnäolon taidot ja hermoston rauhoittaminen
💫 Palaat takaisin kehoon, sinne, missä rauha ja turva jo ovat.
2) Voimaannuttava valokuvaus
💫 Kun muutat sitä, mihin katsot, koko sisäinen maailmasi alkaa muuttua. Luonto on peilisi.
3) Selkeyttävä kirjoittaminen ja itsemyötätunto
💫 Kirjoitetut sanat ovat siltoja kohti omaa, entistä vahvempaa ääntä - luonto kannattelee sinua kun annat sille luvan.
4) Arjen elvyttävät rakenteet
💫 Pienet askeleet = iso muutos, joka tuntuu kehossa ja näkyy elämässä. Luonto ei kiirehdi eikä sinunkaan tarvitse.
Apua elämän sumuisiin hetkiin
Se, että emme näe vielä ei tarkoita, että olemme väärässä paikassa. Usein olemme juuri kohdassa missä kuuluukin olla, tilanteessa, joka pyytää h e n g i t t ä m ä ä n ensin.
Usvan hälvenemisen jälkeen näemme, miksi oli hyvä odottaa. Ja ehkä silloin huomaamme myös sen, minkä kirkkaassa valossa olisi ollut liian helppo ohittaa.
Olen täällä, kun tarvitset tukea sumun keskellä.
Jos uupumus tai mielen usva sumentaa oloa ja haluat palata omaan, selkeämpään tilaan, pysy kuulolla. Tila Sinussa: Oman suunnan löytäminen -valmennus tarjoaa konkreettiset, arkeen juurtuvat askeleet luonnon viisauden kautta.
Liittymällä sähköpostilistalle, saat sunnuntaina postia tulevan valmennuksen suhteen!